Kiipesin jyrkkää etelärinnettä sisareni poikien kanssa: Esikoinen seitsemän, Kuopus kolme ja puoli vuotta. Olimme katselemassa, millaisia merkkejä kesän lähestymisestä löytäisimme. Kumisaappaat lonksuivat iloisesti jaloissamme, vaikka sää oli poutainen, sillä tiesimme käärmeiden majailevan niillä paikoin. Nuohooja oli kertonut pojille jännittäviä tarinoita: -Tuolta se kyihen poloku tulloo ja tuonne se männöö; ne kulukkoo silleen aina sammoo reittijä. Ja pittää kahtoo, kun millon ite on puihen alla, jotta ei kiärmeen poikaset puttoo niskaan. Kyy niät puottaa poikasesa alas puusta. Pojat hykertelivät saadessaan minulle, käärmekammoiselle, toistella nuohoojan juttuja.

Pojat koettivat hiiviskellä, minä taas tömistin maata joka askeleella, ja kyitä emme onneksi nähneet. -Viijään mummolle tuliaissii metästä, ehdotti Esikoinen. -Mie vien, mie vien, kimitti Kuopus tasajalkaa pomppien. Poikien mielestä päivälevolle jääneen mummonkin piti päästä osalliseksi metsän keväästä.

Kerroin pojille runosta, jonka lapsena lausuin äidille aina kevätkukkia ojentaessani:
”Kevät armainen, kevät armainen
Sä pieni reipas tyttönen
Missä liikutkaan, missä kiikutkaan
On riemu valloillaan
Sä kylvät maille kukkaset niin kaunoiset”

Löysimme nupullaan olevia kieloja, auenneitakin, joiden huumaavaa tuoksua nauttien hengitin. Pojat eivät juurikaan tuoksuista piitanneet, nuuhkaisivat kyllä pyynnöstäni ja poimivat taas kilpaa kukkia. -Mitäs muuta vietäisiin? kysyin, katsokaapa, miten suurella hiirenkorvalla koivu jo on. -Tehhään vasta, huomasi Esikoinen, joka monesti oli vihtonut mummon kanssa. -Niinpä tehdäänkin, innostuin, ei noin pieni lehti vielä kestä saunan kuumuutta, mutta tulee sinne ainakin kesän tuoksu.

Nyt meillä oli kaksi kimppua ja alkoi kova kina: kumpikin olisi halunnut ojentaa kukkia. Kuopukselle annettiin periksi ja Esikoinen näytti pettyneeltä tyytyessään koivunoksakimppuun. -Saat nähdä, että sinun yllätyksesi on erityisen mieluinen, kuiskasin hänelle.

-Kylläpä teidän mukananne tulee raikas ilma! huuteli mummo jo eteiseen. Pojat pitivät tuomisiaan selän takana komentaen: -Silimät kiinni! Nyt suat arvata, mittee myö on tuotu. Mummo oli pitkällään sängyn päällä, sulki silmänsä odottavasti hymyillen, ja Kuopus pisti kielokimpun aivan kiinni hänen nenäänsä. -Voi ihanuutta, joko kieloja löytyy!  Kiitos, kiitos! Sitten Esikoinen heilutti vihtaa mummon kasvojen edessä. -Vihta?! hihkaisi tämä riemastuneena  ja nousi salamannopeasti istumaan. Esikoinen vilkaisi minuun ja leveä hymy nousi hänen kasvoilleen.

Tapahtui 1960-luvun alussa Suhmurassa, Pohjois-Karjalassa
Muisteli Sirkka Mäkelä,  Auralan ”Elämäntarinan kirjoittajista”

Ihmiset asuisivat suunnilleen sadan perheen “kyläkuntayksikköinä” harvakseltaan
hyvin harkituissa paikoissa, joissa olisi muutamia peltohehtaareja, ympärillä kunnon
metsiä, suotakin, vesistöä ja siihen liittyvä selkeä purokin.

Asuntoina olisi tyypiltään erilaisia rakennuksia kuten omakotitaloja, rivitaloja, yms…
jotka olisivat peltoalueiden reunoilla. Voimajohtoja ei kyliin tarvittaisi lainkaan, kun kaikki energiatarpeet otettaisiin suoraan luonnosta: kallio, maa, vesi, aurinko, tuuli ja ihmisvoima. Kaikki asunnot olisi tehty energiatehokkaiksi 2012 voimaan tulevien uu-
sien määräysten mukaan. Tärkeimpiä energiaa tarvitsevia teknisiä laitteita asunnois-
sa olisivat: jääkaapit, pakastimet, radio, televisio, puhelin, musiikkilaitteet, yms…

Suunnilleen kaikki ihmisten ravinto olisi peräisin kyläyhteisön omalta alueelta, jossa kasvatettaisiin noin 50 lajia erilaisia juureksia ja kasviksia. Kaikki hedelmä- ja marja-lajit olisivat myös puutarhatuotannossa samoin kuin metsämarjojen hyödyntäminen,ja noin 100 syötävää sienilajia sekä myös luonnon lukuisat omat yrttikasvilajit. Vesis-
tö pidettäisiin puhtaana, ja kalastus kuuluisi kuvioihin – ehkä pienehkö kalaviljelykin.
Vilja- ja öljykasvien, yms. viljelyssä käytettäisiin vanhan ajan tyylin mukaista luonnon-lantasysteemiä. Maakellarit olisivat tärkeitä säilytystiloja kasvimaan tuotteille.

Kutakuinkin kaikki erilaiset kotieläimet kuuluisivat kuvioihin kanoista… hevosiin, joita
käytettäisiin peltotöiden vetojuhtina ja tietysti myös ratsastusharrasteissa ihmisille.
Urheilu- ja liikuntaharrastusmahdollisuudet olisi tietenkin myös maksimoitu käsittäen
kaikki erilaiset sisä- ja ulkoliikuntasysteemit kesällä ja talvella. Yleisesti ottaen autoja
olisi käytössä ainoastaan: ambulanssit, paloautot, joukkoliikenne, taxi ja muutamia
pikku busseja erityistehtäviä varten. Tärkeitä kulkuneuvoja hevospelien lisäksi olisivat
myös: polkupyörät, potkukelkat, potkulaudat, rullaluistimet, rollaattorit, yms…

Ihmisten psyykkisen ja fyysisen kunnon hyvyyttä maksimoitaisiin käyttämällä tutkit-
tua, huipputerveellistä, oikeaoppista AABO-ravintosysteemiä, riittävää ja monipuo-
lista liikuntaa, tarpeeksi rauhaisaa unta ja sopivasti monenlaisia henkisiä harrasteita
esim.laulua. Terveelliseen, onnelliseen ja hyvään elämään eivät tietysti kuulu myös-kään sellaiset asiat kuin: huumeet, tupakka, alkoholi, ylipaino, kateus, kauna, katke-ruus, ilkeys, ylpeys, ahneus,huijaus, yms. AABO-systeemi tarkoittaa acid-alkaali-balanssin optimia eli käytetyn ravinnon happoemästasapainon optimointia suhteeksi
noin 1:4.  Käytännön kokemuksieni mukaan em. elämäntyyli antaisi ihmisille erilaisia
verrattomia etuja, kuten esim. kaikki tavanomaiset ns. “räkätaudit” pysyvät poissa,
ihmisen paino pysyy optimissa ikäänkuin itsestään, ja todellista elämisen iloa sekä virkeyttä riittää runsain mitoin. Ja ties mitkä monet muut sairaudet ja vaivat voidaan
välttää optimoitaessa ihmisen immuunipuolustusjärjestelmää maksimaalisesti.

Kyläkuntayksiköiden yleiset tilat olisi siten suunniteltu, että niissä voisi toimia mitä
erilaisimpia kerhoja kuten esim. askartelu, kuorolaulu, karaoke, lausunta,tanssi, teat-teri, jooga, keskustelu, kulttuuri, luonto, kuntosali, palloilu, voimistelu, yms……

Terveellisen elämäntavan seurauksena: ihmiset jaksaisivat paremmin, sairauskulut
suunnilleen puolittuisivat. Kotieläinten parissa puuhastelu, pätevä puutarhan kunnos-sapito, laajan ja monipuolisen kasvimaan huolellinen hoito hellekausien kasteluineen
antaisi monipuolista kuntoliikuntaa kaiken ikäisille – todellista hyötyliikuntaa.

Jokaisessa kyläkuntayksikössä voisi olla: peruskoulun ala-aste, sopivan kokoinen sai-raanhoitoyksikkö, 2-3 kyläpoliisia, VPK, parturi, räätäli, suutari, teurastaja, yms… ja
oma “PIENOIS – PARLAMENTTI”.     Lääkäripalvelut, peruskoulun yläaste, yms.. muo-dostettaisiin yhteisiksi useiden kyläkuntayksiköiden kesken. Kaikkein vaativimmat
koulutus- ja muut toiminnat olisivat tietenkin suurimmissa kaupungeissa.

Metsäretkiä tehtäisiin ympäri vuoden, jolloin luontoon liittyvää kiintoisaa tietoa tulisi
tosi tehokkaasti kaikille kiinnostuneille leppoisan liikunnan lisäksi.Retkiaiheita olisivat
esimerkiksi eläimet, linnut, kasvit, kukat, hyönteiset, perhoset sekä monenlaiset mar-
jat ja sienet, joita kerättäisiin paljon pakastimiin pantaviksi vuoden ympäri syötäväksi.

Rahan tarve olisi pientä, kiireet kadoksissa, stressit poissa, virkeys verraton, eivätkä
esim. vanhukset tarvis kokea yksinäisyyttä, kaiken ikäisillä lapsilla olisi lukuisasti loistavia liikunta-virikkeitä, ja samalla he saisivat hyvät perustiedot oikeaan elämään.
Oivallinen onnellisuus kukostaisi kaikkien kasvoilla “kyläkuntayksiköissä”.

Vesa Sarola
Elämäntarinan kirjoittaja Auralasta

Kyllä minä niin mieleni ylensin, kun sain tehtäväkseni kertoa Auralan uudesta aluevaltauksesta: Aurala blogista, Mielensä ylentäjät. Älkää nyt pahoittako mieltänne – kyllä kyse on mielensä ylentämisestä.
Lintubongari saattaisi puhua elämyspinnoista: katsokaapa vaikka tuota Auralan kotisivun punatulkkua* (Pyrrhula pyrrhula), lintulautojen aatelista. Taitaa olla kynä nokassa menossa kirjoittamaan lumihankeen huilusäkeensä: djyy, djyy, djyy… Pahoita sitten tämän ja muiden arkisten ilmiöiden myötä mielesi. Ei onnistu. Pukkaa elämänpilkettä kehiin. Taidanpa laittaa blogistien ja lukijoiden nuottiohjeiksi luontoviisauden: punatulkkujen laulu voi helposti jäädä huomaamattakin ja sen kuulevat vain he, joilla on aikaa ja herkkää korvaa kuunteluun.

Auralassahan arkista elämänpilkettä löytyy: aulan kahvintuoksua ja puheensorinaa, joogan henkisyyttä, atk:n hiiriseikkailuja, kielten kiemuroita ja taiteen tunne-elämyksiä. Elämänaiheita tunkee sekä sisältä että ulkoa. Ja näistä toivomme blogistien kirjoittavan ja vielä paljon muusta. Blogikirjoituksia, osuukohan kohdallesi, pyydetään Auralan laajalta opiskelija-, luottamushenkilö-, vapaaehtoistoimija- ja henkilöstöverkostolta. Kirjoittajaksi voi myös, aivan totta, ilmoittautua Auralan koulutussihteeri Susanna Viherälle.

Tavoitteena on saada uusi kirjoitus 1-2 kertaa kuukaudessa, joskus mahdollisesti useamminkin. Kaikki julkaistavat kirjoitukset liittyvät tavalla tai toisella Auralaan. Mielensä ylentämisestä ja sydämen sivistyksestä on kyse ja sitä blogeillamme haluamme pistää jakoon. Blogeja saattaa ilmestyä myös vierailla kielillä, sillä tälläkin hetkellä Auralassa on väkeä Kongosta, Kolumbiasta, Romaniasta, Pohjolan kaupunginosasta, Virosta, Venäjältä…

Tuomas Kyrö pääsee kirjoittajaksi vain jos mielensäpahoittaja-kanavansa tyrehtyy. Mutta joskus voimme rohkaistua kutsumaan kirjoittajaksi jonkun silmäätekevän kuten …, mielessämme on tietenkin floppaus, bloggaus ja etenkin lobbaus. Haastamme erityisesti mukaan Auralan laajan ja laadukkaan kirjoittajajoukon taikomaan kynistään elämääsukivia tarinoita.

Jännityksellä jään odottamaan kuka on ensimmäinen varsinainen kirjoittaja – Auralan ykkösblogisti – djyy, djyy, djyy.

*Punatulkkutekstejä on lainattu sivulta www.tunturisusi.com