Skip to main content
Blogi

Aurala-lehti on täällä – tekijöiden tunnelmia

By 11.8.202216 joulukuun, 2022No Comments

Uusi Aurala-lehti on saapunut

Tänä aamuna Auralaan saapui lavallinen painotuoreita Aurala-lehtiä. Lehden tekijöiden tunnelmia tässä hetkessä voisi kuvailla ihan muussa yhteydessä usein käytettävällä ilmaisulla ”väsynyt mutta onnellinen.” Tänä vuonna lehden teon parissa hääräsi nimittäin kaksi keltanokkaa; tiedottajan sijaisena toimiva Essi ja markkinointiviestinnänharjoittelua Auralassa suorittava Kati.  Aika monta uutta ja ihmeellistä asiaa tuli lehden teon parissa vastaan, mutta kaikesta selvittiin ja nyt onnellisina ja ylpeinä pidellään täällä uutta tulokasta!  

Aurala-lehden tekoon ryhdyttiin toukokuussa ja mielessä vilisi monenlaisia ajatuksia. Jännitystä, innostusta, vähän huolta ja paljon ihmetystä. Tuntui hurjalta ryhtyä ilman aiempaa kokemusta tekemään lehteä, jota painetaan lähes 65 000 kappaletta ja jolla on pitkät perinteet – onhan se ilmestynyt aina 50-luvulta lähtien. 

Mitä kaikkea lehden teko sitten piti sisällään?   

Sopimuksia

Toukokuussa neuvoteltiin sopimukset kuntoon postin, painotalon ja taittajan kanssa. Näissä päästiin sillä tavalla helpolla, että jatkettiin samojen hyväksi todettujen yhteistyökumppaneiden kanssa kuin aiemminkin. Silti löytyi yllättävän paljon ihmeteltävää painomäärissä, jakelualueissa ja aikataulujen yhteensovittamisessa. Esimerkiksi ihan loppumetreillä koettiin hikikarpaloita otsalle nostattava hetki, kun toimituspäivää varmistettaessa kävi ilmi, että Auralaan tulevien lehtien määrä oli yli 1000kpl pienempi kuin piti. Tarkistuslaskujen, soittojen ja selvittelyiden jälkeen selvisi, ettei kyse ollut laskuvirheestä, vaan siitä, että jakoalueelle oli tullut 1400 postilaatikkoa lisää toukokuussa tehtyjen laskelmien ja sopimusten jälkeen. Eipä oltu osattu ajatella tällaista mahdollisuutta lainkaan! Onneksi saatiin vielä viime hetkellä nostettua lehden painosmäärää, joten nyt voit hakea oman kappaleesi Auralasta tai jakelupisteistä, mikäli lehti ei tällä kertaa omasta luukustasi kolahda. Listan jakelupisteistä löydät tekstin lopusta. 

Aineiston keräämistä 

Aurala-lehdestä löytyy perinteisesti tulevan kauden kurssivalikoima lisäksi myös muita Auralan ajankohtaisia kuulumisia. Kati on aikoinaan opiskellut yliopistolla viestintää ja haaveillut toimittajan ammatista ja nyt lehteä tehdessä pääsikin toteuttamaan tätä puolta itsestään. ”Oli mahtavaa ideoida aloitussivun juttua ja miettiä siihen jotakin uutta näkökulmaa. Ja ihan parasta on, että loppujen lopuksi sen sisältö lähti syntymään Essin ideasta, jonka minä toteutin ja jota jatkettiin sitten vielä digimarkkinoinnista vastaavan Jennin kanssa kesäsomeen asti. Yhteistyössä oli siis tässäkin voimaa. 

Suurin osa lehden sisällöstä on lukuvuoden 2022-23 kurssivalikoimaa ja materiaali kurssitietojen osalta saadaan kurssi-ilmoittautumisjärjestelmästä. On pakko myöntää, että kesäkuussa leuat saattoivat mennä sijoiltaan, kun ensimmäisen kerran vilkaistiin sitä lähes 200 sivuista järjestelmästä ulos otettua kurssitietonivaskaa. Tarkoitus oli muokata se luettavaan muotoon ja tiivistää 30 sivuun, HUH! Lopulta meiltä kahdelta kului siihen reilu viikko.   

Tässä vaiheessa lehden tekoon osallistui (vai pitäisikö sanoa osallistettiin) myös moni ”näkymätön taho”. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun suomen kielen opettajilta Terhiltä ja Lauralta tarkistettiin kirjoitusasun oikeellisuutta, toimiston Hannalta käytännön järjestelyihin liittyviä asioita, Jenniltä tai Raimolta pyydettiin digitukea ja melkeinpä keneltä tahansa Auralan käytävillä vastaantulevalta mielipidettä eri toteutusvaihtoehdoista. Lisäksi suurena apuna oli Auralan pitkäaikainen vapaaehtoinen Hanna Laulajainen, joka oikoluki lehden materiaalit sekä tekstitiedostovaiheessa, että taitetun version osalta. Hannan apu oli korvaamaton, sillä hän teki loistavia huomioita lehden puutteista ja virheistä, joita me lehden tekijät itse emme enää huomanneet.  

Yhteistyötä taittajan kanssa

Kun aineisto oli koottu, alkoi yhteistyö taittajan kanssa. Johanna Marttila taittoi Aurala-lehden ensimmäistä kertaa viime vuonna, joten hänellä oli jo selvä visio siitä, mitä ollaan tekemässä. Olemme kiitollisia Johannan joustavuudesta ja lempeästä suhtautumisesta meidän aloittelijoiden kysymyksiin, korjausehdotuksiin ja joskus vähän epämääräisiin ideoihin tai materiaalin toimitusmuotoihin.  

Johanna on myös piirtänyt viime vuoden lehden kannessa nähdyn lokkikuvan. Siitä lokki on maskottina pyrähtänyt mukaan Auralan viestintään erilaisina versioina. Halusimme sympaattiset lokit lehden kanteen myös tänä vuonna. Johannan kanssa käytiin läpi hyvin erilaisia vaihtoehtoja. Tuntui hankalalta saada kansikuvaan oikeanlainen viesti siitä, mitä kaikkea meillä on opistolla – tarjonta kun on niin monialaista ja eri ikäpolville suunnattua. Juhannusviikolla juuri ennen lomille lähtöä saatiin lehdestä ensimmäinen taitettu versio nähtäväksi. Työhuoneella kuultiin silloin roppakaupalla ihastuneita hihkaisuja. Oli niin ilahduttavaa nähdä tekstitiedostojen tuijottelun jälkeen kauniisti kuvitettuja ja aseteltuja sivukokonaisuuksia.   

Viimeisiä viilauksia ja varmisteluja

Elokuussa lomien jälkeen tehtiin lehteen viimeisiä viilauksia ja pieniä korjauksia kurssien aikataulujen tai opettajien muutoksista johtuen. Sitten varmisteltiin enää painotehtaan ja postin kanssa aikataulut ja se että lehti liikkui taittajalta painoon ja painosta postiin ihan niin kuin pitikin. Hommat sujuivat lopulta hienosti ja tässä sitä nyt ollaan; pinkka lehtiä Auralassa odottamassa hakijoita ja jakelupisteisiin vientiä sekä yli 60 000 lehteä postissa odottamassa perjantaista jakelupäivää ja kiinnostuneita lukijoita.

Essi Leikas & Kati Vallenius

Joko olet nähnyt uuden Aurala-lehden?

Mitä mieltä sinä olet uunituoreesta lehdestä? Löysitkö kurssivalikoimasta vanhan tutun suosikin vai innostuitko ehkä jostain uudesta? Kauden aloitus on jo ihan kulman takana, toivottavasti nähdään pian Auralassa! 

Alta löydät jakelupisteet ja jos luet paperiversion sijaan lehden mieluummin diginä, pääset tekemään sen tästä linkistä vaikka heti!   

Lehti jaetaan postilaatikkoon kaikille seuraavilla postinumeroalueilla asuville:

20100, 20200, 20250, 20300, 20320, 20700, 20810

sekä seuraaviin jakelupisteisiin:

Turun pääkirjasto ja sivukirjastot, Kansallinen kirjakauppa (Linnankatu 16), Tyttöjen Talo, K-Citymarket Länsikeskus, Hansakortteli: Akateeminen kirjakauppa, Suomalainen kirjakauppa, Hansan infopiste, Raision kirjasto, Kaarinan kirjasto