Kultaisen iän opintopiiri Auralassa.
On marraskuun viimeinen päivä ja kello on yksi iltapäivällä. Kodikas Aurora-sali Satakunnantiellä täyttyy iloisesta puheensorinasta ja naurusta. Auralan Kultaisen iän opintopiiri on aloittelemassa kokoontumistaan. Tänään on paikalle päässyt yksitoista seniori-ikäistä kurssilaista.
Seuraava puolitoistatuntinen kuluu taas hyvässä seurassa. Kerho kokoontuu keskimäärin joka toinen viikko ja kullakin kerralla on oma teemansa. Kun ohjelman saa itselleen jo alkukaudesta, osallistuja tietää, mitä milloinkin tuleman pitää. Tällä kertaa liennytetään marraskuun harmautta ja keräännytään yhteen huumorin merkeissä.
– Ohjelman suunnittelussa otamme esiin ajankohtaisia aiheita, vuodenajat ja juhlat huomioiden, kertoo opintopiiristä vastaava Auralan toiminnanjohtaja-rehtori Sannaleena Härkönen. Suosittuja ovat olleet musiikki ja tietovisailut sekä eri aihepiireihin liittyvät luennot ja muistelut.
– Kuuntelemme herkällä korvalla opintopiiriläisiä ja toteutamme mahdollisuuksien mukaan heiltä tulleita toiveita, valottaa Sannaleena Härkönen opintopiirin toimintamallia. Oleellista on jättää myös tilaa vapaalle yhdessäololle ja keskustelulle sekä tietenkin kahvittelulle.
Osallistujat ovat sitoutuneita kerhoonsa. Mukana on niin vasta-aloittaneita, ensimmäisen kauden opintopiiriläisiä kuin pitkäaikaisia konkareitakin.
Joku on sananmukaisesti kasvanut Auralassa, kun on käynyt Auralan lastentarhaa. Toiset taas ovat tulleet ”tuttujen pakottamana” tai ”lasten määräyksestä” mutta jutun edetessä selviää, että tyytyväisiä ovat olleet niin sisäänheittäjät kuin uudet tulokkaatkin. Onpa mukana osallistuja, joka on jo toisen polven kultaisen iän opintopiiriläinenkin, joka on äitinsä seuraajana ottanut paikkansa kerhosta.
Kultaisen iän opintopiiriin on löydetty suoraan tai sitten Auralan jonkin muun kurssin, esimerkiksi joogan, tietotekniikan, senioritanssin tai kirjoittamisen kurssin kautta.
Ja miksi kerhoon sitten tullaan? No tietenkin siksi, että paikalla on takuuvarmasti aina mukava porukka. Kerhoon on hyvä tulla, sieltä saa lämpimän olon sekä kahvia ja pullaa, ja toiveena onkin ”ettei tämä lopu koskaan”. Sannaleena Härkösen mukaan Aurala toteuttaakin perusarvojaan ja perustehtäväänsä tarjoamalla ikäihmisille tällaisen kohtaamispaikan. Kultaisen iän kerho on toiminut vuodesta 1957 lähtien, ja tuolloin siihen hyväksyttiin vain ”60 vuotta täyttäneitä tyttöjä ja poikia”.
Päivän teeman mukaisesti huumori kukkii ja vitsi lentää. Paikalliset anekdootit ovat hyvin edustettuina, omakohtaisina muisteluina tai kotiseutukirjasesta luettuina. Desibelimittaria ei kerhotiloissa ole, mutta epävirallinen voittaja löytyy helposti, eikä se ole mikään vitsi. Makeimmat, pisimmät ja äänekkäimmät naurut kirvoittaa tosijuttu, hupaisa turunmurteinen kielellinen leikittely. Enemmistölle tarina avautuu oitis, mutta joillekuille muilta murrealuilta lähtöisin oleville joudutaan sitä hiukan selventämään ja kertomaan hitaammassa tahdissa. Ja juttu menee näin:
Mitä asiakas sanoi kauppahallissa leipomon myyjälle? – Pist siit sit viis piispist!
Riitta Suominen
Kirjoittaja on Auralan opiston kirjoittamisen tuntiopettaja ja kirjapiirin vetäjä, jolla oli ilo vierailla Kultaisen iän opintopiirissä.
